Kurkistus japanilaiseen kollektivismiin

Kurkistus japanilaiseen kollektivismiin

Mielestäni kulttuurierojen pohtiminen on äärimmäisen mielenkiintoista. Oma ajatusmaailma ja toimintatavat tulevat kyseenalaistetuksi ja näkyviksi, kun niitä peilaa toiseen kulttuuriin. Yksi minua erityisesti kiinnostava kulttuuri on Japani. Saarivaltio, joka on yhtä pitkä kuin matka Marokosta Suomeen, on kehittänyt itselleen täysin omaleimaisen kulttuurin, joka kuitenkin on pitkään noudattanut karkeaa jakoa lännen individualistisiin ja idän kollektiivisiin kulttuureihin. Tämän hetken Japani on nopeassa tahdissa muuttumassa kollektivistisesta kulttuurista individualistiseen suuntaan.

Japanissa yksilö on vain osa yhteisöä

Japanissa sosiaaliset suhteet ovat elämän keskiössä, ja ihmisen asema ja arvo on sidoksissa hänen sosiaalisten siteiden verkostonsa. Yksilö ei perinteisesti ole ollut merkityksellinen, vaan se suurempi kokonaisuus johon hän kuuluu. Japanin kielen sana ningen, ihminen, kirjoitetaan yhdistämällä kanji-merkit ”ihminen” ja ”välissä”. Yksilö on siis olemassa vain ihmisten välissä, osana muita.

Japanin kielessä on monta persoonaproniminia vastaavaa sanaa, mutta kohteliaisuuskäsitykset pääosin estävät niiden käytön. ”Minään” suoraan viittaaminen antaa ihmisestä itsekkään vaikutelman. Yksilö viittaa itseensä ikään kuin katsoisi itseään keskustelukumppanin silmin. Myöskään ”sinuun” ei viitata suoraan, vaan ”minä” ja ”sinä” ovat suhteellisia ja toisiinsa sekoittuvia käsitteitä.

Yksilön nimellä ei Japanissa ole perinteisesti ollut kovin suurta merkitystä. Ihmisen nimi vaihtui ennen useasti elämänvaiheiden mukaan ja eri nimiä käytettiin eri käyttötarkoituksien yhteydessä. Nykyään nimi ei enää muutu yhtä usein, mutta sen merkitys on silti pieni, sillä ihmiset puhuttelevat toisiaan yleensä henkilökohtaisten nimien sijaan asemilla (esimerkiksi sensei, opettaja).

Antropologi Alan Macfarlanen mukaan Japanista puuttuu ajatus erillisestä, itsenäisestä persoonasta, joka on länsimaisen individualismin peruslähtökohta. Mitään ainutkertaista sielua tai substanssia ei ole, vaan merkitys syntyy aina suhteesta toiseen. On esitetty, että juuri tästä syystä kristillisyyden kaltainen individualistinen uskonto, joka perustuu ainutkertaiseen ihmiseen ja hänen kuolemattomaan sieluunsa, ei voi menestyä Japanissa.

Joukon paine

Japanin äärimmäisestä kollektiivisuudesta seuraa kova paine sulautua joukkoon. Japanissa siteerataan usein sanontaa ”törröttävä naula hakataan piiloon” (deru kugi wa utareu). Japanin kouluissa, perheissä, yrityksissä, armeijassa ja muissa laitoksissa vallitsee laaja mukautumispaine. Japanissa tunnetaankin kaksi eri mielipidelaatua: honne, aito mielipide ja tatamae, julkinen mielipide. Julkista mielipidettä käytetään kaikissa julkisissa tilanteissa, jotta keskustelun yleinen henki pysyisi miellyttävänä, eikä kukaan loukkaantuisi. Todellinen mielipide jaetaan vain kaikkein läheisimpien ihmisten kanssa.

japani

Japanin kielen monimerkityksellisyys tukee sosiaalisten suhteiden harmonian tavoitetta. Japanin kielen ”kyllää” tarkoittava sana hai voi tarkoittaa kyllä, mutta tilanteesta riippuen se voi tarkoittaa myös ehkä tai jopa ei. Tosiasiassa se heijastaa keskustelukumppanin tarkoituksia, ja merkitsee usein ”tiedäthän” tai ”päätä sinä”. Japanissa ei saa suoraan sanoa ei, ja siksi toiselle tulee antaa vihjeitä kielteisistä signaaleista. Samoin yksi japanin yleisimmistä sanoista, sumimasen, voi tarkoittaa joko kiitos tai anteeksi.

Hierarkiset suhteet

Japani on aina ollut niin sanottu ”vertikaalinen” yhteiskunta, jossa jokainen suhde panee ihmisen joko alempi- tai ylempiarvoiseen asemaan. Tämä hierarkkisuus on syvällä kielessä, etiketissä ja koko elämässä. Taustalla vaikuttaa kiinalainen kungfutselaisuus.  Koko japanilainen yhteiskunta on rakentunut ylemmän ja alemman aseman välisistä uskollisuussuhteista. Miehiä pidetään perinteisesti ylempiarvoisina kuin naisia, vanhemmat veljet ovat nuorempien yläpuolella, vanhemmat lapsien, pomot työntekijöiden, opettajat oppilaiden ja niin edelleen.

Epätasa-arvo on sisään rakennettuna japanin kieleen. Kaikkien japanin kielen verbinpäätteiden on ilmaistava suhteellista asemaa, ja keskustelukumppanit joutuvat aina määrittelemään keskenäisen arvojärjestyksensä.  Verbimuodon valintaan vaikuttavat ikä, sukupuoli, sosiaalinen asema, aiempien keskustelujen luonne ja konteksti.

Toisaalta yhteiskuntana Japani on suhteellisen tasa-arvoinen. Se pyrkii takaamaan kaikille samat mahdollisuudet, ja hierarkiaportaissa on mahdollista nousta ylöspäin. Jopa 90 prosenttia kaikista japanilaisista ilmoittaa kuuluvansa keskiluokkaan.

Syyllisyys vastaan häpeä

Ruth Benedict jakoi jo 1940-luvulla kulttuurit syyllisyys- ja häpeäkulttuureihin. Kun kristityt ovat rikkeen tehdessään tunteneet syyllisyyttä Jumalan edessä, ovat itäaasialaiset kokeneet häpeää muiden ihmisten edessä. Kolletivismiin kietoutuu myös luottamuksen käsite. Individualistisissa yhteiskunnissa yhteisöllisyys syntyy luottamuksesta, joka on pohjimmiltaan vaapaaehtoista luottamista toisiin ihmisiin. Kollektiivisissa kulttuureissa luottamus perustuu enemmän velvollisuuteen, kuten sukulaisuuteen. Velvollisuus sitoo ihmisiä tietyissä yhteisöissä tiukasti toisiinsa, mutta sitoutuminen velvollisuuden ulkopuolla on heikompaa. Sosiaalipsykologi Toshio Yamaghisi on esimerkiksi todennut, että japanilaiset huijaavat rahapelissä useammin kuin valkoiset yhdysvaltalaiset, silloin kun se on mahdollista tehdä paljastumatta muille.

Sittenkin individualistinen yhteiskunta?

Japanilainen kollektivismi on osoittanut murtumisen merkkejä jo vuosikymmenten ajan. Japanin taloudellinen nousu toisen maailmansodan jälkeen mahdollisti yksilöllisemmät elämäntavat, ja globalisaatio on entisestään kiihdyttänyt yhteiskunnan muutosta individualistisempaan suuntaan. 

Monessa mielessä Japanin voi jo sanoa olevan länsimaita individualistisempi. Monien nuorten japanilaisten vapaa-ajan pukeutuminen on erittäin persoonallista. Japanilaiset asuvat mielllään yksin, ja yksin harrastamisesta on tullut tavanomaista. Erittäin suosittua vapaa-ajanviihdettä Japanissa on esimerkiksi soolokaraoke, jota harrastetaan yksin karaokekopeissa. Japanissa on myös tavallista nähdä täysinäisiä ravintoloita, joissa kaikki asiakkaat ruokailevat yksin. Yhteydenpito serkkuihin, täteihin ja setiin on vähentynyt, ja teknologia mahdollistaa entistä yksilöllisemmän, mutta myös eristäytyneemmän elämäntyylin.

Individualismin ja kollektiivisen tradition yhteentörmäys ei ole sujunut ongelmitta. Toisaalta japanilaiset pitävät individualismin lisääntymistä positiivisena asiana, sillä se on tuonut heille itsenäisyyttä ja vapautta. Toisaalta individualismin nähdään haittaavan sosiaalisia suhteita, ja Japanissa yksilöllisyyteen pyrkivillä ihmisillä onkin usein vähemmän ystäviä ja pienempi sosiaalinen verkosto.

Japanissa, kuten Suomessakin, ollaan erityisen huolestuneita syrjäytyneistä nuorista miehistä. Hikikomoreiksi kutsutaan nuoria, jotka kieltäytyvät tai ovat jääneet paitsi sosiaalisista suhteista, ja lukittautuvat tietokoneiden ääreen omiin huoneisiinsa. Heitä arvioidaan olevan Japanissa yli puoli miljoonaa. 

Japania ei ole helppo lokeroida, sillä se on yhtä aikaa sekä äärimmäisen individualistinen, että äärimmäisen kollektivistinen yhteiskunta. Vaikka kokonaisuudessaan yhteiskunta on siirtynyt individualistiseen suuntaan, traditionaalinen kollektivismi vaikuttaa vahvasti esimerkiksi työpaikoilla. Kuten moni muukin asia Japanissa, kollektiivisuus on tilannekohtaista ja kontekstiin sidottua.


Mystiset pyramidit

Mystiset pyramidit

Miksi vastustan kaikkea luonnonmukaista?

Miksi vastustan kaikkea luonnonmukaista?