Huijaavat opettajat ja varastavat valkokaulustyöläiset

Huijaavat opettajat ja varastavat valkokaulustyöläiset

Melkein kaikki huijaavat. Huijaaminen on alkukantainen toimi, jossa saadaan enemmän hyötyä vähemmällä vaivalla. Ihmiset huijaavat arkipäiväisissä tilanteissa: ottavat kahvia työpaikan kahvipannusta maksamatta kahvimaksua, liioittelevat omia ansioitaan baarissa ja työhaastatteluissa ja jättävät kertomatta kaupan kassalle saadessaan liikaa rahaa takaisin. Joistain huijauksista ei ole pelkoa jäädä kiinni, toisista taas todistusaineistoa voi kertyä valtavasti.

Yksi suuri huijaus paljastui eräänä kevätpäivänä vuonna 1987, kun seitsemän miljoonaa amerikkalaislasta katosi yhtäkkiä. Kyseessä ei ollut historian suurin sieppausaalto, vaan verohallinnon lomakekäytäntöjen muutos. Sen sijaan, että veroilmoituksen jättäjä ainoastaan listasi lomakkeeseen elätettävät lapsensa, hänen täytyi myös kirjata lapsen sosiaaliturvatunnus. Yhtäkkiä Yhdysvalloista katosi noin seitsemän miljoonaa lapsivähennyksiin oikeuttavaa lasta – noin kymmenesosa kaikista Yhdysvaltain elätettävistä lapsista. Samoin Kreikan ”sokeiden saari” paljastui vuonna 2012 huijaukseksi, kun selvisi, että saarella oli keksitty sokeille tarkoitettu näkövammaisavustus hyväksi tulonlähteeksi. Saarella toimi muun muassa useita ”sokeita” taksikuskeja, joiden ammatinharjoittamista sokeus ei vaikuttanut haittaavan.

Chicagossa alettiin vuonna 1996 käyttää kouluissa niin kutsuttuja korkeiden panosten testejä, jotka myöhemmin sisällytettiin osaksi presidentti George W. Bushin No Child Left Behid –lakia. Korkeiden panosten testissä huonosti sijoittuvat koulut joutuivat lakkautusuhan alle ja opettajat moitittavaksi, ja vastaavasti hyvin suoriutuneita opettajia palkittiin palkankorotuksilla ja ylennyksillä.  Kävi ilmi, että testien käyttöönoton jälkeen yli viisi prosenttia opettajista manipuloi räikeästi opiskelijoidensa vastauksia, ja todennäköisesti moni opettaja myös toteutti hienovaraisempia huijauksia, joista he eivät jääneet kiinni. Mies- ja naisopettajat huijasivat suunnilleen yhtä todennäköisesti, ja  erityisesti huijauksiin syyllistyivät nuoret ja vähiten pätevät opettajat.

Steven Levitt ja Stephen Dupner kertovat kirjassaan Freakonomics tarinan eräästä Yhdysvaltalaisesta tutkimusryhmän johtajasta Paul Feldmanista, joka päätti jättää puuduttavan työnsä ja ryhtyä rinkelikauppiaaksi. Tutkimusjohtajana toimiessaan Feldmanilla oli tapana tarjota alaisilleen rinkelit aina uuden tutkimusprojektin kunniaksi. Pian rinkeleistä tuli jokaviikkoinen tapa, ja kun naapurikerrosten väki kuuli rinkeleistä, hekin halusivat niitä. Lopulta Feldman rahtasi toimistolle viikottain 180 rinkeliä, ja hänen mittansa täyttyi. Hän irtisanoutui ja aloitti rinkeleiden toimituksen työpaikoille.

Feldmanin bisnesidea oli ajaa aamuisin ympäri Washingtonin toimistokomplekseja ja jättää rinkeleitä ja rahalipas toimiston kahvihuoneeseen. Kaupallinen suunnitelma perustui ihmisten omaantuntoon, ja muutaman vuoden kuluttua Feldman tienasikin rinkelikauppiaana yhtä hyvin kuin aikaisemmin tutkimusjohtajana. Hän pääsi samalla myös tutkimaan ihmisten rehellisyyttä. Feldman alkoi pitää yritystä rehellisenä, mikäli maksutaso rinkeleistä oli yli 90 %. Vielä 80-90 pronsetin maksutasu oli siedettävä, mutta alle 80 % maksutaso oli jo huono.

Feldmanin keräämistä tilastoista kävi ilmi mielenkiintoisia asioita. Ensinnäkin ihmiset, jotka säännöllisesti varastivat yli kymmenen prosenttia hänen rinkeleistään, eivät juuri koskaan alentuneet rahalaatikon varastamiseen. Ihmiset siis pitivät rinkelin varastamista (tai maksun "unohtamista") vähäpätöisempänä rikkeenä kuin samanarvoisen summan varastamista käteisenä. Toiseksi kävi ilmi, että pienemmissä yrityksissä oltiin rehellisempiä kuin isoissa. Myös sää vaikutti rehellisyyteen: huonolla säällä ihmiset varastivat enemmän. Pahinta oli kuitenkin juhlapyhinä: eniten varastettiin jouluviikolla, kiitospäivänä ja ystävänpäivänä.  Feldman uskoi myös, että yrityksen hierarkiassa ylempänä olevat huijaavat enemmän kuin alempana olevat. Näin hän päätteli alettuaan toimittaa rinkeleitä yritykseen, jossa johdon kerros sijaitsi erillään muiden työntekijöiden kerroksista.

Mikä on näiden tarinoiden johtopäätös? Osa ihmisistä huijaa, mutta valtaosa kuitenkaan ei – vaikka heitä ei valvottaisi. Näin päätteli myös Adam Smith, joka kirjassaan Moraalituntojen teoria kirjoitti:

Kuinka itsekäs tahansa ihmisen oletetaan olevan, hänen luonteessaan on ilmeisesti joitain periaatteita, jotka saavat hänet kiinnostumaan toisten onnesta ja tekevät heidän onnensa tarpeelliseksi hänelle, vaikka hän ei saa siitä muuta kuin nautinnon sen todistamisesta.

Lähde: Steven D. Levitt ja Stephen J. Dubner. Freakonomics (2006). Outoustalous. Taloustieteilijä tutkii kaiken näkymätöntä puolta.

Keep calm and carry on

Keep calm and carry on

Sukellusvenemiehenä maailmansotien Saksassa

Sukellusvenemiehenä maailmansotien Saksassa